Tervetuloa Kirjanpitotoimisto Mattila Ky:n
kotisivuille Olemme Kangasalla sijaitseva Kirjanpitotoimistojen
Liiton sekä Tili-instituuttisäätiön auktorisoima tilitoimisto. Toimintamme olemme
aloittaneet vuonna 1982.
Olemme
täyden palvelun tilitoimisto: tuotevalikoimastamme löytyvät kaikki yrityksenne
tarvitsemat tilitoimistopalvelut. Hoidamme meille uskotut tehtävät asiantuntevasti ja
huolellisesti. Panostamme ystävälliseen, luottamukselliseen ja tehokkaaseen palveluun
asiakkaittemme yksilölliset tarpeet huomioiden.
Henkilöstömme on saanut alalle soveltuvan koulutuksen. Lisäksi kaksi henkilöä on
suorittanut tilitoimistoalan erityistutkinnon (KLT). Ammattitaidon ylläpitämiseksi ja
kehittämiseksi huolehdimme henkilöstömme jatkuvasta ja järjestelmällisestä
kouluttamisesta. Siten voimme tarjota jatkuvasti ajan tasalla olevaa tietoa ja osaamista
yritysten ja yrittäjien talous- ja laskenta-asioissa. Tilitoimistopalvelujen lisäksi
toimistomme tuotteisiimme kuuluvat HTM-tilintarkastukset, joihin meillä on
pätevyys.
Käyttämämme taloushallinnon tietotekniset ratkaisut ovat
toimistossamme ajanmukaiset. Yhteistyösopimuksella, jonka olemme solmineet johtavan
taloushallinto-ohjelmistotalon kanssa varmistamme, että käyttämämme ohjelmistot
vastaavat nykyisen ja tulevan ajan vaatimuksia.
Pyrimme
kaikin tavoin myötävaikuttamaan, että asiakkaidemme taloushallinto on hyvässä
kunnossa.
Aukioloaikamme on arkisin kello 9-16. Toivotamme Teidät tervetulleiksi osaavaan
tilitoimistoomme.
Ystävällisin terveisin,
Terttu Mattila
toimitusjohtaja
|